Tutkimus
English version of this page.ShipSensorNet - Laivat anturiverkkona jääkentän havainnoinnissa
ShipSensorNet-hankkeen tavoitteena oli kehittää menetelmiä ja laitteistoja talvimerenkulun tarvitsemien jääolosuhteiden ennusteiden parantamiseen. Hankkeen yhtenä lähtökohtana oli käyttää jäissä liikkuvia laivoja paikalliseen tietojen keräämiseen jääolosuhteista. Yksi osatekijä laivojen keräämissä tiedoissa oli lähes reaaliaikainen tutkakuva jäätilanteesta laivan tutkan näkemänä.
ShipSensorNet oli yhteishanke, jossa Image Softin osuutena oli kehittää järjestelmä laivan tai rannikkotutkan näkemää jäätilannetta esittävien tutkakuvien muodostamiseen ja välittämiseen edelleen paikkatiedoilla lisättynä. Tätä varten projektissa kehitettiin laivalle tai tutka-asemalle sijoitettava laitteisto, joka digitoi tutkalta saatavat signaalit ja muodostaa niistä PPI-muotoisen tutkakuvan, joka sisältää myös aika- ja paikkatiedot sekä muut tarpeelliset tiedot (esim. laivan liiketekijät). Muodostettu tutkakuva välitettiin edelleen käytettäväksi jäätilannekuvan ja -ennusteiden laatimiseen.










